Muistanette, että hiihtimissäni oli pienehköjä luisto-ongelmia. Ladulla
olo oli kuin olisi kaksi kakkosnelosta alla ollut, yhtä päätähuimaavaa
meno oli. Hyvä etten melkein alamäessäkin kaatunut nokalleni suksien
tökätessä. No, koska aiempi hiihtokokemus on kymmenen vuoden takaa, voi
sanoa ettei minulla juuri vertailupohjaa ollut. Välillä mietin, että
kait tämä hiihto sitten tällaista onkin, kuka se on sanonut, että sen
helppoa pitäisi olla. Että paikallinen hiihtotapahtumakin on saanut nimensä siitä, miltä se hiihto oikein tuntuu.
Mielessä
kävi kuitenkin ajatus, jos se yhtään helpompaa voisi olla. Mies yhden
illan hinkutti suksiani, otti pois vanhaa pitoteippia ja laittoi uutta
tilalle. Perjantai-iltana ajateltiin kokeilla hinkutusten vaikutusta
hiihtomukavuuteen ja paineltiin lähiladulle.
KVUUUSH! KVUUUSH!
Ja
niin sitä lennettiin! Tuulispäänä painelin menemään ja tuntui kuin
olisin liikkunut itsestään! Aivan upea fiilis! Mikä ero suksissani
olikaan! Puolen tunnin suihkimisen jälkeen pimeä ehti tulla, mutta
päätettiin sunnuntaina lähteä oikein kunnon hiihtoretkelle meren
jäälle.
Sitten se odotettu sunnuntai koitti, ja ilma oli mitä
täydellisin. Aurinko porotti pilvettömältä taivaalta ja jokunen aste
pakkasta. Pakattiin auto ja ajettiin meren rantaan. Kokeilin varovasti
suksien luistoa.
KVUUUSH! KVUUUSH!
Ja taas mentiin!
Suksi luisti täydellisesti, ilma oli mitä mainioin ja olo oli vapaa
kuin taivaan linnulla aavalla merellä hiihtäessä. Tuuli hiveli kasvoja
ja tunsin melkein olevani yhtä suksieni kanssa. Tämä oli se mielikuva,
joka minulla oli alunperin ollutkin idyllisestä hiihtoretkestä.
Ja sitten KRÄTS!
Ei, jää ei onneksi pettänyt, vaan meni side rikki. Miehen suksista.
Oltiin päästy viisi minuuttia rannasta. Että se siitä idyllisestä
hiihtoretkestä sitten. Sukset kainaloon ja kotiin häntä koipiloiden
välissä. Kyllä tympi. Just kun sai yhdet sukset kuntoon, toiset hajoaa.
Taitaa kesä tulla ennenkuin tässä kunnon hiihtolenkille päästään
kahdestaan.
maanantai, 13. maaliskuu 2006
Kommentit