Aloin kirjoittamaan tätä blogia syyskuussa 2005. Siis aika kauan sitten. Heti alusta asti teemaksi muodostui liikunta, ruokavalio ja terveelliset elämäntavat yleensä. Toki muistakin elämänkäänteistä tuli kirjoiteltua, kun niitä eteen sattui.

Mitä sitten on melkein puolentoista vuoden aikana tapahtunut? Paljon! Kuka muistaa tähtihetket junttijumpan tai nyrkkeilysäkin kanssa ? Tai tupakanlopetusta juurilla ja kirjoilla?. Pasifistin tappeluintoa? Suuria lupauksia? Elämää suurempia hiihtohurmoksia? Niin paljon kaikkea mukavaa muisteltavaa. Ei se elämäni taidakaan olla niin tylsä kuin luulin!

Vaan kaikkea aikansa. Nyt on tullut aika jatkaa eteenpäin. Uusiin tuulin ja tunnelmiin. Tämän blogin päivitys päättyy nyt tähän. Jätän tämän vielä toistaiseksi näkyville, jos jotakuta tammikuista elämäntaparemontoijaa kiinnostaa historiaa lukea.

Kiitos teille kaikille lukijoille ja tilaajille, joita vieläkin on 39 kpl! Kävijälaskurin mukaan kävijöitä yli 20 000! Teiltä olen saanut paljon iloa ja tukea kommenttienne kautta. Jotkut teistä jopa tuntuvat ihan oikeilta ystäviltä, vaikkei koskaan ole tavannutkaan! Oli mukava viettää seurassanne lähes puolitoista vuotta. Ootta kivoja!




ps. Jos jotakuta kiinnostaa allekirjoittaneen elämäntapataiteilu muualla, tyystin toisella teemalla, oikealla nimellä, ottakoot yhteyttä sähköpostiosoitteeseen sisko.tott@luukku.com niin kerron oikean osoitteen.

Sisko toivottaa kaikille lukijoilleen lämmintä ja rauhaisaa Joulua!

Teinpä viikonloppuna pienen koeajon uudella kuntopyörällä. Puoli tuntia ja 200 kaloria hurahti telkkarin ääresä kuin siivillä! Olisin jaksanut ihan hyvin vielä samanmoisen lisää, mutta pitkän liikkumattomuuden ja selkäongelmien jälkeen oli pakko aloittaa varovasti, vaikkei olisi millään malttanut.

Pyöräily, sekä sisä että ulko, on siitä mukava laji, että sykettä saa hallittua melko laajalla skaalalla. Verrattuna vaikka kävelyyn, jossa sykettä ei saa korkealle vaikka kuinka ripeästi kipittäisi. Tai hölkkään, jossa syke nousee liian korkealle vaikka kuinka hiljaa yrittäisi lönkytellä. Lisäksi pyöräily on yllättävän tehokasta kuitenkaan liikaa väsyttämättä. Tangonkin kuntopyörässä sai asetettua korkealle, joten pystyin pyöräilemään mummopyöräasennossa, eikä selkä kipeytynyt ollenkaan.

Jollakulla nyt tekisi mieli kuitenkin sanoa, että mikset lähde ulos lenkille tai pyöräilemään, sehän on ilmaista ja saa raitista ilmaa. Vaan kun ei oikeasti aina jaksa. Jos vettä vihmottaa vaakatasossa ja telkkarista sattuu tulemaan Maajussille morsian -finaali, niin pitää olla jo melko motivoitunut että saa lähdettyä pihalle. Kuntopyörän kanssa motivaatiokynnys ei enää voisi olla alhaisempi, sen kun hyppää selkään ja alkaa polkemaan.

Elikä epäilen että kerrankin tässä välineurheilussa ei sattunut virheostosta! Ainoa haittapuoli on se, että kuntopyöriä pitäisi olla kaksin kappalein, kun mieskin on siitä niin innostunut.

Meille tuli tänään tämmöinen, tosin ilman tuota miestä.



Saapa nähdä jos tässä vuodenvaihteen jälkeen löytäisi sen kadonneen urheiluinnostuksen.

Ehdotin miehelle loppuvuoden kestävää ulkonasyömislakkoa.

"Joo, aletaan vaan. Voidaanhan me ottaa kotipakettiin."

Lainaan tänään Meaa, koska en itse osaisi kauniimmin kirjoittaa.

Isän päivä.

Viimeisen kuukauden päivät olen elänyt elämäni rankinta aikaa. Elämäntavat on myös sitten sen näköiset.

Kun puhelin soi tuossa eräänä torstaiaamuna (torstai on toivoa täynnä?) kuukausi takaperin ja sain tähänastisen elämäni ikävimmän viestin, ensimmäinen asia, mitä puhelun jälkeen tein, menin ja ostin askin tupakkaa. Ja sillä tiellä ollaan edelleen.

Ajattelin, että lopetan sitten kun hautajaiset on alta pois. No hautajaiset on oli ja meni, mutta ressi-ahdistus-suru -möykky ei ole antanut sellaista mielenlujuutta että olisin saanut lopetettua. Olen päättänyt odottaa hieman helpompia aikoja.

Ensimmäiseen pariin viikkoon en syönyt juuri mitään. Sen mitä söin, oli rasvapommiroskaruokaa, mutta hyvä kun sitäkään alas sain. Nyt kun voin jo jotain syödäkin, syön edelleen sitä roskaruokaa. Todella terveellistä.

Jaa että missä ollaan nyt. Pisteessä nolla. Juuri nyt, kun viimeistään pitäisi alkaa huolehtimaan itsestäni, etten seuraisi isäni jalanjälkiä, ei ole energiaa välittää itsestä. En tiedä mistä voimat siihen kaivaisin.

Loppuhuomiona maininta suomalaisesta terveydenhuollosta. Kun kuukausi sitten pyyhkäisi tämä suru ylitseni hyökyaallon lailla, lompsin lääkärille kysymään pari päivää sairaslomaa, jos saisi vähän levähdettyä ja kasattua itseä. Eipä meinannut parin päivän saikkua ensiksi herua, mutta kyllä oltiin ensimmäisenä kysymässä että ottaisinko ahdistus- ja nukahduslääkkeitä? Kieltäydyin.

Minun isoisäni kuoli 58-vuotiaana sepelvaltimotautiin.

Nyt minun isäni kuoli 58-vuotiaana ilmeisesti sydänkohtaukseen.

Minulla on korkea kolesteroli.

Välittäkää hyvät ihmiset itsestänne ja terveydestänne. Ja ennenkaikkea toisistanne.

Iltaopiskelujani suorittaessa olen huomannut erikoisen ilmiön. Terveystiedon opiskelijat syövät kovasti eväitä. Eikä edes mitään kovin terveellisiä eväitä, suklaapatukkaa, karkkia, pullaa, viineriä, pasteijaa. Olin ihan hämmästynyt. Omat evääni koostuvat yleensä kahdesta ruisleivän puolikkaasta ja vesipullosta ja sillä jaksan hyvin, vaikka suoraan töistä luennoille menenkin.

No, minusta ei ole moralisoimaan, syönhän itsekin joskus näinä päivinä mitä sattuu. Mutta jotenkin se vaan pistää silmään, että tässä on nyt ne henkilöt, joiden pitäisi antaa terveyskasvatusta lapsille ja nuorille, mm. ravintovalistusta. Minulle suklaapatukka on karkkipäivän erikoisherkku, ei kävisi pienessä mielessäkään sellaista evääksi ottaa. Toisaalta heillä ei näyttänyt olevan ongelmia painonsa kanssa, että sinänsä eri asia.

Mielenkiintoisia havaintoja vain.

Perjantaita.

Aloittaessani opiskelut tänä syksynä, olen huomannut että ajanhallinta- ja organisointitaidoissani olisi vähän petraamisen varaa. Tykkään kyllä pienestä stressistä ja paineesta, mutta ilmeisesti asioiden priorisointikykyä minulla ei kovasti ole.

Kuten jos pitäisi saada essee tehtyä valmiiksi, saatan alkaa leipomaan tajuamatta että siihen voi tuhraantua aikaa tuntitolkulla ja esseen tekeminen vaarantuu.

Kiirettä on siis mukavasti pitänyt, ja pitää jatkossakin. Opiskeluihin varattava voimavara onkin ollut suurempi kuin osasin odottaa. Toki, jos kolmena iltana viikossa on iltaluennot klo 16-20, ja kotitehtävät päälle, niin ei siinä enää työssäkäyvä paljon muuta ehdi. Vaan en minä valita, opiskelu on kivaa ja mielenkiintoista vaikka välillä vähän raskasta onkin.

Harmittaa vaan ettei liikunnalle enää ole niin kovin aikaa. Opiskelut menevät liikunnan edelle, mutta toisaalta jotta jaksaisin opiskella, minun tulisi liikkua enemmän. Olen toki tyytyväinen 1-2 kertaankin viikossa, mihin olen nyt päässyt, mutta enemmänkin tarvittaisiin. Kyllähän se säännöllinen liikkuminen olisi elinehto muulle jaksamiselle. Rytmiä siis edelleen etsitään.

Elämäntilanteet muuttuvat, se on maailman laki. Nyt mennään näin, vähemmillä liikunnoilla mutta enemmillä opiskeluilla. Lisäksi olen löytänyt ihanan uuden ulottuvuuden elämääni - valokuvauksen. Minulle on lapsesta asti jankutettu että olen epätaiteellinen ihminen, niin paljon että olen alkanut itsekin siihen uskomaan. Nyt kameran kautta olen huomannut, että minussa sittenkin on kyky luoda jotain kaunista. Kehityn jatkuvasti aimo harppauksin, ja mikä parasta, saan nautintoa siitä että pystyn toteuttamaan itseäni tällä uudella tavalla.

Elämä tuntuu olevan ihan kivassa balanssissa, ja pidän tämän hetken tunteesta. Olen löytänyt uusia asioita itsestäni ja elämästä. Se voi toki tarkoittaa sitä ettei kaikki ajatukseni enää pyöri terveiden elämäntapojen vaalimisessa, ja ettei minulla enää ole tälle blogille niin paljoa annettavaa kuin ennen. Mutta se on tätä elämän kiertokulkua. jotain jää taakse ja uusia asioita tulee eteen.

Syksyisen kirpakkaa viikonloppua kaikille!