Savuton elämä on uutta ja jännittävää. Elän ihan uudessa maailmassa. En sano että tämä nyt mitään lastenleikkiä olisi ollut, mutta sen verran mahtavaa kyllä, että voin suositella kaikille!

Maku- ja hajuaistin parantuminen itsessään on ollut ihanaa. En ole ennen tajunnut mitä ihania makuja maailmassa onkaan. Äsken söin puuron, ja sekin maistui suussani ihanalle ja samettiselle. Outoa, vai mitä? Ja makean maailma on ihan uusi minulle. Mitä ihania, syntisiä nautintoja antaakaan vaikkapa lakritsi, jäätelö tai suklaa.. Nautinnot kuuluvat toki elämään. Pitää vaan vielä erikseen opetella tässä iässä se kohtuus.

47459.jpg

Hajuaistin parantuessa myös ne huonot hajut haisevat voimakkaammin. Pahin lienee tupakoiva ihminen. Kyllä sen haistaa niin voimakkaasti. Ihan hirvittävää ajatella, että sitä on itse lemunnut yhtä pahasti!

Tänä aamuna huomasin että hampaani ovat vaalentuneet monta astetta! Käytän toki valkaisevaa hammastahnaa, mutta ei niistä tupakoidessa mitään iloa ollut. Nyt olen saanut valkeammat hampaat kuin itsestään! Kehtaa jo hymyillä!
47458.jpg
Rahaakin voi ajatella säästyneen, vaikka minun tuhlaustyylillä ne on turhuuteen jo laitettu. Mutta jos ajatellaan noin periaatteessa, puoli askia ennen polttaneena olen nyt säästänyt 68 päivää * 4 euroa / 2 = 136e!

Ei siis ollenkaan huonosti!