Poikamies puhuu tänään poksissaan raha-asioista. Olen itsekin miettinyt rahan suhdetta elämääni.

Lapsuuteni olen elänyt köyhyydessä. Rahaa ei aina riittänyt edes ruokaan asti, saatikka mihinkään muuhun mitä ikätoverini saivat.

Opiskeluaika oli rahallisesti huoletonta aikaa. Rahaa ei ollut, mutta ei sitä ollut toisella osapuolellakaan. Elettiin sen mukaan mitä oli, nippa nappa omillaan. Nyt olen vasta ymmärtänyt kuinka huoletonta ja ristiriidatonta aikaa tuo oli, rahan suhteen.

Asiat alkoivat muuttua työelämään mentäessä. Toisen asenne rahaan ja yhteisvastuullisuuteen elämässä tulivat ilmi, eikä ne sitten sopineet minun arvomaailmaani. Voin sanoa että yksi suuri syy suhteen kaatumiseen oli raha-asiat. On aika mielenkiintoista että nämä asiat tulivat ilmi vasta sitten, 6-7 vuoden yhdessäolon jälkeen.

Voi myös sanoa että toinen suhteeni kaatui myös osiltaan rahaan. Yhteisvastuullisuutta nyt löytyi hieman enemmän, mutta ei minkäänlaista kontrollia raha-asioihin. Rakkaudesta maksoin pitkään laskupinoja, mutta perintätoimistojen jatkuva tunkeutuminen postiluukun kautta alkoi tosissaan ahdistamaan. Rakkaus tekee sokeaksi, en nähnyt tässäkään suhteessa hyväksikäyttöä kuin vasta jälkikäteen.

Kolmas ja nykyinen suhteeni on rahallisesti onnea ja autuutta kahteen edelliseen verrattuna. Meidän tuloeromme on kohtalaisen kokoinen, niin päin että minä tienaan enemmän. Mutta se ei minua häiritse, koska elämänkumppanini pystyy olemaan itsenäinen rahallisesti. Jaamme kulut puoliksi. Rahatilanteessa olen nyt aika lähellä tuota opiskeluaikojen huoletonta tunnetta, tai ehkä vielä paremminkin. On katto pään päällä ja ruokaa jääkaapissa. Voin luottaa siihen että kaikki laskut hoidetaan ajallaan, eikä perintätoimistolla ole meille mitään asiaa. Eikä tarvi kokoajan olla varpaillaan "Et viittis heittää satasta" -viestien pelossa.

Jaamme rahan suhteen samat periaatteet ja ajatusmaailman. Meille molemmille on tärkeää olla taloudellisesti itsenäisiä, ilman vippejä siellä sun täällä. Molemmille on myös tärkeää suunnitella taloutta tulevaisuuteenkin, ettei eletä pelkästään tässä hetkessä ja tuhlata kaikkea tänään. Myös pitkäntähtäimen säästösuunnitelmat, kuten asunnon hankkiminen, on meille päämääränä. Kumpikaan meistä ei ole kuitenkaan mikään pihtari, vaan laadukkaaseen elämäänkin saa panostaa. Toisaalta sitten taas uskon, että me molemmat luotamme toisiimme. Että jos joku kriisi sattuisi tulemaan eteen, esim. työttömyys, toinen auttaisi toista.

Korniltahan se kuulostaa mutta minusta tuntuu että olen nyt löytänyt itselleni taloudellisessa mielessä sopivan kumppanin. Ja vielä tarkennukseksi, tässä yhteydessä sillä rahan määrällä ei ole merkitystä vaan niillä yhteisillä periaatteeilla.