Pikkuhiljaa aletaan olemaan takaisin elävien kirjoissa. Viime yönä sain jopa nukuttua todella hyvin, johtunee siitä että oli niin monta huonounista yötä takana. Vielä vähän tuntuu sellaista eräänlaista voimattomuutta selässä, mutta kipua ei nyt ole.

Kun ei pääse urheilemaan ja harrastamaan, on aikaa ajatella. Mieleeni tuli ajatus, että mitä jos tästä kipukierteestä ei löydykään ulospääsyä? Tähän asti olen kait ajatellut että tämä on vain väliaikaista, vaikka tätä oireilua onkin kestänyt jo vuoden. Mutta nettiä selaillessa törmää yhä uudestaan ja uudestaan ihmisiin ja tarinoihin, joissa selkäkipuja on podettu vuosikausia ilman ratkaisua. Syytä ei löydy, eikä apua löydy, lukuisista tutkimuksista huolimatta.

Ajatus kuulostaa todella pelottavalta. Liikunnasta on viime vuosina tullut minulle tärkeä voimavara arjen jaksamiseen, ja ajatus siitä luopumisesta kuulostaa toivottomalta. Jo nyt huomaan, että olen alkanut varomaan selkääni. Ja nyt, viikon liikkumattomuuden jälkeen, huomaan että oloni on heti tukkoisempi ja väsyneempi ja kärttyisempi.

No mutta. Ei saa antautua epätoivolle. Jatkotutkimuksia on vielä luvassa, toivottavasti sitä kautta apu löytyy. Täytyy luottaa ammattilaisiin, kyllä he osaavat etsiä.

Tänä iltana valokuvauskurssille, onpa edes jotain mukavaa ja kiinnostavaa tällekin viikolle!