Tänään sitten hieman kevyempia aiheita.

Meikätyttö se on kova shoppailemaan. Nimittäin kirpputoreilla. Olen kait sen imenyt jo äidinmaidossa, köyhän perheen lapsena. Kirpputoreilla käynti oli oikeastaan ainoa "koko perheen harrastus", ainoa sosiaalinen tapahtuma jota vietimme yhdessä. Joka kesä teimme vanhalla isolla mustalla mersullamme kesälomareissun Helsinkiin - kirpputoreille. Niin ja minä _en_ asu todellakaan missään pääkaupunkiseudun läheisyydessä vaan ihan toisella puolen Suomea. Näillä kirpputorireissuillamme ostimme sitten mustan mersun täyteen tavaraa. Yleensä ostettiin koko perheelle seuraavan talven vaatteet ynnä muuta mukavaa. Itse muistan etenkin seiskaluokkalaisen tytön suuren löydön, vaaleat levikset. Kaikilla koulussa oli levikset paitsi minulla. Kun ne ihanat vaaleat levikseni sain, en niitä paljon jalasta pois ottanut. Huvittavinta oli sitten se, kun ylpeänä menin kouluun uudet farkut jalassa, eivät luokkatoverini uskoneet niiden olevan minun omat. Mistähän ne kuvittelivat minun saaneen jalkaani housut jotka eivät olleet omani? No, ei se paljon latistanut uusien housujen huumaa, jalassa ne pysyivät suurin piirtein niin kauan että lahosivat tai kasvoin niistä ulos.

Enää minun ei tarvitsisi kirpputoreja kierrellä. Köyhyys ja nälkä lienee takanapäin, ja työssäkäynnin ansiosta minulla on varaa ostaa vaatteet kaupasta, ilman että katsoisin hintalappua. Mutta siltipä kiertelen. Joka lauantai- ja sunnuntaiaamu, kun vain kynnelle kykenen, täytyy tehdä 2-3 tuntia kestävä kirpputorikierros paikallisilla kirpputoreilla. Ja nautin siitä täysin rinnoin. Suurin osa vaatteistani ovat kirpputorilta. Lisäksi ostan kirjoja, astioita, kodin tilpehööriä ja ties mitä mieleen juolahtaa. Suurin osa kestohyödykkeistä tulee meille siis käytettynä. Niin ja minä en ole mikään boheemi taiteilija joka pukeutuu mitä omituisimpiin ja koinsyömiin retaleisiin. Ei, minä pukeudun omasta mielestäni oikein fiksusti ja siististi. Jopa joskus hieman muodinmukaisesti, etten sanoisi.

Usein myös vaatteitani ihaillaan töissä ja ystävien seurassa. Ylpeänä sanon että tämä on kirpputorilta. Yleensä sitä ylpeämpi olen mitä halvemmalla olen kyseisen tavaran tai vaatteen löytänyt. Useimmiten vastaus on "Miten sinä aina löydätkin?". No sehän on yksinkertaista, löydöt on kovan työn takana. Jos viikonlopussa menee aikaa 4-6h pelkästään kirpputoreilla kiertelyyn, niin luulisihan siinä jotain joskus löytyvänkin. Lisäksi kokeneena kirpparikiertäjänä minulle on kehittynyt vainu, heti pöydän tai myyjän nähdessäni osaan arvioida hänet ja mistä taas voin johtaa sen, löytyykö kyseisestä pöydästä mitään kiinnostavaa.

Viime viikonloppuna kävi sitten samoin kuin nuorena tyttönä. Löysin farkut! Itseasiassa en löytänyt yksiä farkkuja, vaan löysin neljät farkut! Löytö on sen verran uskomaton että pitää sitä hehkuttaa. Paras saalis varmaan tänä vuonna - kuulostan ihan kalamieheltä. Kaikki farkut olivat täysin pitämättömiä, ei mitään läikkiä eikä rispaantumia lahkeissa. Kolmien farkkujen entinen omistaja oli viimeisillään raskaana, ja ajatteli ettei enää synnytyksen jälkeen niihin mahdu. Ja minähän annoin niille mielelläni uuden kodin, farkuille siis. Tunnen itseni taas samaksi seiskaluokkalaiseksi joka löysi ne vaaleat levikset.

Yhteensä neljästä uusista farkuista maksoin 27 euroa. Mitä nyt olen kauppoja kierrellyt sen verran, että arvioisin että kyseiset farkut maksavat noin 50 euroa kappale. Eli jos naisen logiikalla ajatellaan, viikonloppu oli pelkkää säästöä! Säästöä tuli yhteensä (50e*4) - 27e = 173euroa. Eli olen nyt säästänyt sen puskurin hinnan.