Minä en koskaan ole erityisemmin ollut aamujen kanssa kaveri. Vaikeita ne tahtovat olla melkein joka arkipäivä. Joinakin päivinä jopa katastrofaalisen kamalia. Niinkuin tänään.

Eihän ne asiat isoja ole kun niitä vaikka tuossa iltapäivällä ajattelee, mutta voi että kun se kärpänen osaa kasvaa niin jättiläismäiseksi härkäseksi aina aamuisin.

Tämä aamu on ollut kiukku-itkun ja kirosanojen saattelema. Aamu alkoi kello 04:30 siihen että työpaikan herrä isopomoherra löi nyrkillä naamaan kaveriani. Hyvin erikoinen aamunaloitus siinäkin tapauksessa että se oli unta. Tappelukohtauksista säikähtäneenä uni häipyi piiloon eikä tullut takaisin. Pyöri siinä sitten sängyssä tietäen että töihin ei voi lähteä ennenkuin on lapset laitettu kouluun kahdeksaksi.

Siitä eteenpäin olikin sitten yhtä alamäkeä. Pitääkö sen kahvin läikkyä puhtaalle paidalle? Onko pakko laittaa vaaleat housut jalkaan loskakelillä? Oliko sen auton lämpöroikan pakko jumiutua juuri tänään? Onko jonkun ollut pakko parkkeerata autonsa juuri minun auton taakse niin että arpapelillä saa peruuttaa tietämättä milloin rysähtää? Onko moottoritiellä pakko olla samaan aikaan liikkeellä kaikki maailman jurpot, jotka tekee yhtäkkisiä hidastuksia satasesta kuutenkymppiin?

Tänään olisi ollut parasta jäädä sinne oman peiton alle turvaan. Minun mielestäni olisi ihan pätevä poissaolon syy se, että sattuu olemaan känkkäränkkäpäivä.

Raivo Härkä