Minä en koskaan ole erityisemmin ollut aamujen kanssa kaveri. Vaikeita
ne tahtovat olla melkein joka arkipäivä. Joinakin päivinä jopa
katastrofaalisen kamalia. Niinkuin tänään.
Eihän ne asiat isoja ole kun niitä vaikka tuossa iltapäivällä
ajattelee, mutta voi että kun se kärpänen osaa kasvaa niin
jättiläismäiseksi härkäseksi aina aamuisin.
Tämä aamu on
ollut kiukku-itkun ja kirosanojen saattelema. Aamu alkoi kello 04:30
siihen että työpaikan herrä isopomoherra löi nyrkillä naamaan
kaveriani. Hyvin erikoinen aamunaloitus siinäkin tapauksessa että se
oli unta. Tappelukohtauksista säikähtäneenä uni häipyi piiloon eikä
tullut takaisin. Pyöri siinä sitten sängyssä tietäen että töihin ei voi
lähteä ennenkuin on lapset laitettu kouluun kahdeksaksi.
Siitä eteenpäin olikin sitten yhtä alamäkeä. Pitääkö sen kahvin läikkyä
puhtaalle paidalle? Onko pakko laittaa vaaleat housut jalkaan
loskakelillä? Oliko sen auton lämpöroikan pakko jumiutua juuri tänään?
Onko jonkun ollut pakko parkkeerata autonsa juuri minun auton taakse
niin että arpapelillä saa peruuttaa tietämättä milloin rysähtää? Onko
moottoritiellä pakko olla samaan aikaan liikkeellä kaikki maailman
jurpot, jotka tekee yhtäkkisiä hidastuksia satasesta kuutenkymppiin?
Tänään olisi ollut parasta jäädä sinne oman peiton alle turvaan. Minun
mielestäni olisi ihan pätevä poissaolon syy se, että sattuu olemaan
känkkäränkkäpäivä.
Raivo Härkä
tiistai, 22. marraskuu 2005
Kommentit