Nukuin viime yön lattialla niinkuin koira. Ihan omasta tahdosta tosin. Kaivoin varastosta makuupussin alustan ja nukuin sen päällä.  Kyseessä oli empiirinen tutkimus alaselkäkipuilun perimmäisestä olemuksesta.

HKI-BKK -lento oli melko tuskainen, selkää jomotti jo ennen lentoonlähtöä. Myös paluumatkalla selkä tuli kipeäksi, sain tosin nukuttua, joten se ei ollut niin vaikea lento. Vaan se aika sillä välillä! Kaksi viikkoa eikä mitään selkäkipuja! Uskomatonta! En edes muista noin pitkää kivutonta jaksoa. Se oli upeaa.

Empiirinen tutkimukseni liittyykin juuri tähän - mikä oli syy siihen että kaksi viikkoa sain olla ilman kipuja? Ja voisiko sama onnistua täällä Suomessa?

Noh, suurin ja selvin syy on toki se, ettei minun tarvinnut kahteen viikkoon istua juuri ollenkaan. Istuminen on ilmiselvästi suurinta myrkkyä selälle. Tämä on vain hieman ongelmallinen tilanne, koska istun työkseni.

Eräs huomioitava asia oli se, että hotellien sängyt olivat kovia. Kotisängyn patja on taas niin pehmeä, että kun sinne uppoat, hyvä jos ylös enää saat itsesi kammettua ilman nostokurkea. Sänkyasialla myös voi olla jotain tekemistä selkäongelmien kanssa, joten siksi nukuin viime yön lattialla.

Selkä oli oireillut taas muutaman päivän, vaan nyt olo on suhteellisen normaali. Ei pahempia kipuja, ainakaan vielä. Pitänee jatkaa kokeiluja vielä toisen yön verran.

Hotellin sängystä pitää toki laittaa esille valokuva, jotta näette kuinka kova ja hyvä selälle se on :D

hotellin sänky