Minä olen mummoutut melko hyvin. Ja niin on mieskin pappaantunut. Tämä
juontaa juurensa siitä, kuinka aikaisin meillä mennään nukkumaan. Ja se
jaksaa herättää hilpeyttä, ainakin meidän kahden välillä.
Viikolla
meillä nukahdetaan yleensä siinä klo 22 maissa. Ehkä se on ihan
normaalia, kun mieskin menee viideksi töihin ja minä tarvin muuten vaan
ne kahdeksan tunnin kauneusunet että olen edes jotenkin työkykyinen. Ei
siinä mitään.
Mutta nämä viikonloput. Ne on jo aika
säälittäviä. Perjantainakin nukahdin jo vähän jälkeen yhdeksän.
Lauantaina pinnistelin ehkä juuri ja juuri kymmeneen saakka. Ja
tämmöstä tämä on lähes joka viikonloppu. Ja Pappa nukahtaa myös, etten
minä ainoa syyllinen ole.
Mikäköhän siinä sitten oikein on.
Pitäisi olla nuori ja jaksava ihminen. Pitäisi olla energiaa valvoa
vaikka aamukahdeksaan. Vaan ei niin ei. Onko muka normaalia nukahtaa
lauantai-iltana ennen kymmentä? Vielä puuttuisi hota-pulveri sängyn
viereen ja tekohampaat vesilasiin.
Ystäville ja läheisille me
ei olla kehdattu kertoa tästä meidän mummo/pappa-syndroomasta. Annamme
niiden elää illuusiossa että tuo nuoripari on elämänsä voimissa eikä
paljon unta tarvitse. Vaikka totuus onkin toinen..
maanantai, 17. lokakuu 2005
Kommentit