Kuten olen jo aiemmin tunnustanut, syöminen ja eteenkin makean syöminen
on riistäytynyt totaalisesti käsistäni. Päivittäin menee leivos,
suklaapatukka tai muuta herkkua. Oikean ruuan määrä on myös hurja,
oikeita rekkamiehen annoksia. Enkä edes nyt liioittele asiaa mitenkään
päin, koska työkaverini ruokalassa ovat maininneet ohimennen isoista
annoksistani.
Lihonut olen kaksi-kolme kiloa hoikemmista ajoistani. Luultavasti reippaan liikunnan ansiosta en kuitenkaan sen enempää.
Tämä on siis suoraa seurausta tupakanpolton lopettamisesta. Sinänsä
asia ei ole mitenkään akuutti, muutama lisäkilo on aina terveellisempää
kuin tupakointi.
Syömisestä on kuitenkin helpompi ottaa
kiinni nyt, kuin kymmenen kilon päästä. Siispä lisäsin pillereitä
ruokavaliooni, ja ostin eilen luontaistuotekaupasta kromia.
Moista lisäravinnetta en ole aiemmin kokeillut, että mielenkiinnolla ja
pienellä terveellä epäluulolla varustettuna seuraan miten kromi minuun
vaikuttaa.
Periaatteessa en usko minkäänmoisten pillereiden
voimaan painonhallinnassa, minun uskoni perustuu siihen raakaan faktaan
että jos syöt vähemmän kuin kulutat, laihdut.
Nyt vain on kyseessä minulle täysin outo ilmiö, johon en ole törmännyt kertaakaan 27 elivuoteni aikana.
HIMO.
Se hiipii salakavalasti selän takaa ja iskee. Himo suklaaseen,
jäätelöön, leivoksiin, pullaan, lakuihin, irtokarkkeihin. Himo on hyvin
verrattavissa johonkin riippuvuuteen, esimerkiksi tupakkaan. Mielessä
ei mikään muu pyöri ja olisi valmis vaikka mihin tekoihin saadakseen
tyydytetyksi mielihalunsa. Ja koska en tätä himoa ole näin raivokkaana
ennen tavannut, minulla ei ole oikein keinoja vastustaa sitä.
Siksi otin nyt pillerit avuksi, jos niistä löytäisin ainakin sitä
henkistä tukea Himoa vastaan, jos ei muuta. Katsotaan miten käy.
--
Alkuviikon olen lepuutellut kipeätä rannettani. Huomenna ehkä pääsen liikkumaan tälle viikolle. Mitä kivaa sitä tekisi?
keskiviikko, 22. helmikuu 2006
Kommentit