Kuten olen jo aiemmin tunnustanut, syöminen ja eteenkin makean syöminen on riistäytynyt totaalisesti käsistäni. Päivittäin menee leivos, suklaapatukka tai muuta herkkua. Oikean ruuan määrä on myös hurja, oikeita rekkamiehen annoksia. Enkä edes nyt liioittele asiaa mitenkään päin, koska työkaverini ruokalassa ovat maininneet ohimennen isoista annoksistani.

Lihonut olen kaksi-kolme kiloa hoikemmista ajoistani. Luultavasti reippaan liikunnan ansiosta en kuitenkaan sen enempää.

Tämä on siis suoraa seurausta tupakanpolton lopettamisesta. Sinänsä asia ei ole mitenkään akuutti, muutama lisäkilo on aina terveellisempää kuin tupakointi.

Syömisestä on kuitenkin helpompi ottaa kiinni nyt, kuin kymmenen kilon päästä. Siispä lisäsin pillereitä ruokavaliooni, ja ostin eilen luontaistuotekaupasta kromia. Moista lisäravinnetta en ole aiemmin kokeillut, että mielenkiinnolla ja pienellä terveellä epäluulolla varustettuna seuraan miten kromi minuun vaikuttaa.

Periaatteessa en usko minkäänmoisten pillereiden voimaan painonhallinnassa, minun uskoni perustuu siihen raakaan faktaan että jos syöt vähemmän kuin kulutat, laihdut.

Nyt vain on kyseessä minulle täysin outo ilmiö, johon en ole törmännyt kertaakaan 27 elivuoteni aikana.

HIMO.

Se hiipii salakavalasti selän takaa ja iskee. Himo suklaaseen, jäätelöön, leivoksiin, pullaan, lakuihin, irtokarkkeihin. Himo on hyvin verrattavissa johonkin riippuvuuteen, esimerkiksi tupakkaan. Mielessä ei mikään muu pyöri ja olisi valmis vaikka mihin tekoihin saadakseen tyydytetyksi mielihalunsa. Ja koska en tätä himoa ole näin raivokkaana ennen tavannut, minulla ei ole oikein keinoja vastustaa sitä.

Siksi otin nyt pillerit avuksi, jos niistä löytäisin ainakin sitä henkistä tukea Himoa vastaan, jos ei muuta. Katsotaan miten käy.

--

Alkuviikon olen lepuutellut kipeätä rannettani. Huomenna ehkä pääsen liikkumaan tälle viikolle. Mitä kivaa sitä tekisi?