Missä välissä se kesä oikein vaihtui talveen? Ja missä välissä se syksy oli? Jotensakin tuo lämmin syksy tuli miellettyä enemmänkin loppukesän jatkineeksi kuin kylmäksi ja märäksi syksyksi. No, tänä aamuna se talvi iski päin naamaa niin kovalla voimalla että tällainenkin unikeko herää.

Mistäkö sitten tietää että talvi on tullut? Ehei, se ei ole talvirenkaiden vaihto alle, vaikka sekin on aika hyvä merkki. Eikä se ole ojanpohjalle joutuneet autot joiden mutkat ovat ilmiselvästi menneet suoriksi em. asian unohtamisen takia. Ei se ole ensilumentulo tai huurustuva hengitys. Eikä se ole iloisesti kiljuva joulukrääsä kauppojen hyllyillä (yäk!).

Talven tietää tulleen sinä aamuna kun joutuu vetämään sukkahousut jalkaan.

Sukkahousut ovat kyllä kummalliset kapistimet. Suuria tunteita ne ovat varmasti iät ja ajat herättäneet. Ensimmäinä mieleentulevana synonyymina sukkahousuille pulpahtaa takuuvarma erotiikantappaja. Mikäs siinä, jos tuntuu siltä ettei nyt jaksa eikä huvita, vedä vain risaisimmat kalaverkko-sukkahoususi jalkaan, eikä tarvitse keksiä tekosyitä päänsäryistä tai muista. Mutta kun pakollinen sukkahousukausi kestää varmaan yhtä kauan kuin pakollinen talvirengaskausi, niin pitkäkestoista romantiikan murhaajaa ei kyllä tarvita. Tällaisissa tilanteissa naisen on hyvä pistäytyä vaikka naistenhuoneessa riisumassa nämä tunnelmanpilaajat. Joskus kyllä olen kuullut villejä huhuja niistä kummallisista ihmisistä, joihin näillä kapistimilla on päinvastainen vaikutus - he jopa oikein innostuvat nähdessään kyseiset lämmittimet naisen jalassa! Mutta nämä henkilöt lienevät vähemmistönä.

Sukkahousujen rooli naisten säärien lämmittimenä onkin ehkä  hieman halveksittu ja hyljeksitty. Mutta eipä hätää, sukkahousut tekivät uuden uljaan ja mahtavan tulemisensa niksien parissa! Siellä se nousi ehdottomaksi kiintotähdeksi, kuten voi huomata seuraavasta top ten -listasta. Nämä ovat jo sellaisia klassikoita ja best-sellereitä, että jokainen suomalainen nämä tuntee:

"Jos syöt samalla kun katselet TV:tä, pujota kaukosäädin varsinaisesta käytöstään poistettujen sukkahousujen lahkeeseen. Nappuloita on edelleen helppo painella, eikä säätimeen tule rasvaisia sormenjälkiä."

"Tuulettajan hihnan katketessa autosta saat ensiavun naisten sukkahousuista."

"Irrota sukkahousuista varret ja vedä ne käsivarsien suojaksi aurinkoon mennessäsi. Suojaa jonkin verran, mutta ei estä kauniisti ruskettumasta."

Suhtautuukamme siis uusin silmiin sukkahousuihin, noihin uskollisiin ystäviin, jotka paitsi lämmittävät meitä talvipakkasilla, että toimivat korvaamattomina varaosina elämän yllättävissä tilanteissa!

Eläköön sukkahousut!