Viikonloppu sitten oli ja meni. On ihan uskomatonta huomata, miten rattoisasti saa koko päivän kulumaan, ilman että tekee oikeastaan mitään mainitsemisen arvoista. Mutta sitähän se rentoutuminen minulle on, pelkkää olemista ilman sen kummempaa päämäärää.

Oikeastaan kun ajattelee, niin tein viikonloppuna kaikkia kivoja juttuja, vaikka äkkiseltään tuntuikin etten tehnyt mitään. Ulkoiltiin, kirpparoitiin, valokuvailtiin. Saunottiin, syötiin hyvää ruokaa, katsottiin elokuvaa.

Taidankin olla kotihiiri. Pidän kotona olemisesta ja elämisestä. Kotona on nykyään harvemmin tylsää. Aina löytyy jotain pientä värkkäiltävää tai sitten vain olemista.

Olen kai siinäkin suhteessa kummajainen, että minä pidän jouten olemista. En enää pidä sitä paheena, vaan pikemminkin arvokkaana taitona, että voi vain olla. Pysähtyä. Olla kaksin ajatustensa kanssa. Nykyään ihmisillä on niin kiire, etteivät he ehdi tutustua itseensä, omiin ajatuksiinsa. Varmasti itse kullekin tekisi hyvää säännöllisesti pysähtyä, hiljentyä. Joillekin se on vaan niin kovaa työtä olla jouten. Meillä, joilla tämä arvokas lahja pysähtymiseen on, pitäisi sitä osata arvostaa.

On pakko pysähtyä päästäkseen perille.