Viikonloppu sitten oli ja meni. On ihan uskomatonta huomata, miten
rattoisasti saa koko päivän kulumaan, ilman että tekee oikeastaan
mitään mainitsemisen arvoista. Mutta sitähän se rentoutuminen minulle
on, pelkkää olemista ilman sen kummempaa päämäärää.
Oikeastaan kun ajattelee, niin tein viikonloppuna kaikkia kivoja
juttuja, vaikka äkkiseltään tuntuikin etten tehnyt mitään. Ulkoiltiin,
kirpparoitiin, valokuvailtiin. Saunottiin, syötiin hyvää ruokaa,
katsottiin elokuvaa.
Taidankin olla kotihiiri. Pidän kotona olemisesta ja elämisestä. Kotona
on nykyään harvemmin tylsää. Aina löytyy jotain pientä värkkäiltävää
tai sitten vain olemista.
Olen kai siinäkin suhteessa kummajainen, että minä pidän jouten
olemista. En enää pidä sitä paheena, vaan pikemminkin arvokkaana
taitona, että voi vain olla. Pysähtyä. Olla kaksin ajatustensa kanssa.
Nykyään ihmisillä on niin kiire, etteivät he ehdi tutustua itseensä,
omiin ajatuksiinsa. Varmasti itse kullekin tekisi hyvää säännöllisesti
pysähtyä, hiljentyä. Joillekin se on vaan niin kovaa työtä olla jouten.
Meillä, joilla tämä arvokas lahja pysähtymiseen on, pitäisi sitä osata
arvostaa.
On pakko pysähtyä päästäkseen perille.
maanantai, 3. lokakuu 2005
Kommentit