Eilen salille mennessäni huomasin, että sykemittarin lähetinvyö oli jäänyt kotiin. Taisi olla ihka ensimmäinen kerta kun unohdin sen matkasta. Ja minä olin kuin orpo piru. Salireissu tuntui jotenkin turhalta enkä pahemmin jaksanut siihen panostaa.

Joku nyt ihan varmasti ajattelee, että on aika huolestuttavaa kun ihminen on noin riippuvainen sykemittaristaan. Ja etteikö näinä päivinä osata nauttia itse liikunnasta ilman teknisiä vempaimia. Jne jne.

Myönnän kyllä olevani aika kiintynyt mittariini. Enkä näe siinä yhtään mitään huolestuttavaa. Onko se niin kamalan paha asia, jos sellainen pieni vekotin pumppaa tällaisen koululiikunnan traumatisoineen sohvaperunan täyteen liikunnan iloa ja motivaatiota? Tottakai minä nautin liikunnasta. Sykemittarin kanssa nautin siitä vaan vielä enemmän.

Sanokaa olenko ihan pimahtanut ja pitäisikö jo hakeutua hoitoon sykemittariaddiktioni takia?

Tässä muuten iloksenne aivan mahtavan terveyspannarin ohje, jonka löysin pakkotoistosta. Testasimme ohjetta eilen ja syntisen hyvää hillon kera. Meni melkein koko pellillinen kahteen pekkaan. Jos siis rahkan ja proteiinin vetäminen tökkii, piilota se pannariin!

Proteiinipannari

• purkki rahkaa (ehrmann)
• 3 munaa + 2 valkuaista
• 0,5-1 dl heraa
• noin 1,5 dl vehnäjauhoja (voi käyttää muitakin jauhoja)
• vajaa 2 rkl makeutusjauhetta (hermesetas)
• maitoa sen verran että taikinasta tulee sopivan löysää
• (suolaa)

Paistetaan 225-asteessa kunnes pinta on ruskea.