Voin suoraan sanoa, että omalla kohdallani yksinelon ihanuus on/oli siinä, että taloudellisen puolen lisäksi mikään ei ole estämässä oman sisäisen markosi toteuttamista.

Jo yhteenmuuttaminen tällä iällä on ongelmallista. On minun tavaroita ja on sinun tavaroita. Kaikki löytyy tuplana. Kompromissin löytäminen siitä, mitä säilytetään ja mikä laitetaan kiertoon, voi olla tuskallista. Luopumista on tapahduttava molemmin puolin, kotirauhan säilyttämiseksi. Sitten kun vihdoin pitkälliset neuvottelut on käyty siitä, mistä suostuu luopumaan ja mistä ei, jäljelle jää sekalainen kasa kodintavaraa jotka eivät millään muotoa sovi toisiinsa.

Nuo valinnat on meillä kertaalleen tehty. Neuvottelujen jälkeen suostuin luopumaan sohvastani, tv-tasostani ja atk-pöydästäni että sain pitää sänkyni ja keittiönpöytäni. Mutta mitä tehdä kun tahtoisi sopimukseen muutosta jälkikäteen, mutta sopimuksen toinen osapuoli ei halua muutosta?

Suurinta närää aiheuttaa jäljelle jäänyt sohvakalusto. Vuosi sitten sopimusta tehdessäni ajattelin että yrittäisin jotenkuten elää tuon kaluston kanssa, josta en ole pitänyt alun alkaenkaan. Vaan kun en kestä. En sitten millään. Joka päivä kotiin tullessani se oikein hyppää silmille. En kestä sen väriä, enkä muotoa. Istumiseenkin se on huono, saati sitten jos haluaisi vaakatasossa niissä aikaansa viettää.

Pikkuhiljaa olen yrittänyt toista osapuolta lämmitellä siihen ajatukseen, että mitä jos päästettäisiin kalusto jo autuaammille sohvamaille, ja hommattaisiin uusi tilalle. Lämmittely vaan ei ole tuottanut tulosta. Ei kuulemma kannata uutta hommata, koska se tulee heti kuitenkin raavituksi kotieläimen toimesta. Mitä ihmettä?!?

Jos on eläin, ei tule uutta sohvakalustoa, näin kuuluu uudet sopimusehdot. Tämä ei minusta ole reilua. Eläin kuuluu minun perheeseen, ja tulee toivottovasti kuulumaankin ainakin sen seuraavat kymmenen vuotta. Enkä todellakaan pysty katsomaan nykyistä kalustoa kymmentä vuotta, kun en oikeasti kestäisi sitä kymmentä sekuntiakaan!  Tämä on sortoa ja riistoa! Otanko yhteyttä kuluttaja-asiamieheen? Vai parisuhdeliittoon? Vai palkkaanko asianajajan! Vai kirjoitanko presidentille?

Sohvakaluston ja minun välini ovat niin tulehtuneet, että mielessäni pyörii jo salamurhasuunnitelmia, jos muuta keinoa ei löydy. Sohvan päälle voisi "vahingossa" kaatua jotain ekstrasyövyttävää happoa. Tai ehkäpä meillä käy "murtomiehiä" jotka ovat erikoistuneet rumiin sohvakalustoihin, ja varastavat ainoastaan sen. Tai ehkäpä iltapalaa tehdessäni leipäveitsi "ihan sattumalta" lipeää käsistäni ja lentää sohvalle raadellen sen käyttökelvottomaksi.

Jottain on tehtävä. Something must be done.