Voin suoraan sanoa, että omalla kohdallani yksinelon ihanuus on/oli
siinä, että taloudellisen puolen lisäksi mikään ei ole estämässä oman
sisäisen markosi toteuttamista.
Jo
yhteenmuuttaminen tällä iällä on ongelmallista. On minun tavaroita ja
on sinun tavaroita. Kaikki löytyy tuplana. Kompromissin löytäminen
siitä, mitä säilytetään ja mikä laitetaan kiertoon, voi olla
tuskallista. Luopumista on tapahduttava molemmin puolin, kotirauhan
säilyttämiseksi. Sitten kun vihdoin pitkälliset neuvottelut on käyty
siitä, mistä suostuu luopumaan ja mistä ei, jäljelle jää sekalainen
kasa kodintavaraa jotka eivät millään muotoa sovi toisiinsa.
Nuo
valinnat on meillä kertaalleen tehty. Neuvottelujen jälkeen suostuin
luopumaan sohvastani, tv-tasostani ja atk-pöydästäni että sain pitää
sänkyni ja keittiönpöytäni. Mutta mitä tehdä kun tahtoisi sopimukseen
muutosta jälkikäteen, mutta sopimuksen toinen osapuoli ei halua
muutosta?
Suurinta närää aiheuttaa jäljelle jäänyt sohvakalusto.
Vuosi sitten sopimusta tehdessäni ajattelin että yrittäisin jotenkuten
elää tuon kaluston kanssa, josta en ole pitänyt alun alkaenkaan. Vaan
kun en kestä. En sitten millään. Joka päivä kotiin tullessani se oikein
hyppää silmille. En kestä sen väriä, enkä muotoa. Istumiseenkin se on
huono, saati sitten jos haluaisi vaakatasossa niissä aikaansa viettää.
Pikkuhiljaa
olen yrittänyt toista osapuolta lämmitellä siihen ajatukseen, että mitä
jos päästettäisiin kalusto jo autuaammille sohvamaille, ja
hommattaisiin uusi tilalle. Lämmittely vaan ei ole tuottanut tulosta.
Ei kuulemma kannata uutta hommata, koska se tulee heti kuitenkin
raavituksi kotieläimen toimesta. Mitä ihmettä?!?
Jos
on eläin, ei tule uutta sohvakalustoa, näin kuuluu uudet sopimusehdot.
Tämä ei minusta ole reilua. Eläin kuuluu minun perheeseen, ja tulee
toivottovasti kuulumaankin ainakin sen seuraavat kymmenen vuotta. Enkä
todellakaan pysty katsomaan nykyistä kalustoa kymmentä vuotta, kun en
oikeasti kestäisi sitä kymmentä sekuntiakaan! Tämä on sortoa ja
riistoa! Otanko yhteyttä kuluttaja-asiamieheen? Vai parisuhdeliittoon?
Vai palkkaanko asianajajan! Vai kirjoitanko presidentille?
Sohvakaluston
ja minun välini ovat niin tulehtuneet, että mielessäni pyörii jo
salamurhasuunnitelmia, jos muuta keinoa ei löydy. Sohvan päälle voisi
"vahingossa" kaatua jotain ekstrasyövyttävää happoa. Tai ehkäpä meillä
käy "murtomiehiä" jotka ovat erikoistuneet rumiin sohvakalustoihin, ja
varastavat ainoastaan sen. Tai ehkäpä iltapalaa tehdessäni leipäveitsi
"ihan sattumalta" lipeää käsistäni ja lentää sohvalle raadellen sen
käyttökelvottomaksi.
Jottain on tehtävä. Something must be done.
torstai, 15. joulukuu 2005
Kommentit