Eilen oli sitten syksyn ensimmäinen tanssitunti.

Alunperin en päässyt haluamalleni tunnille sen suuren suosion vuoksi, vaan jouduin ilmoittautumaan sellaisen opettajan tunnille, joka ei ehkä niin kovasti miellyttänyt. Ennakkoasenteeni olin muodostanut yhden tunnin perusteella, joka oli minun taidoilleni liian vauhdikas ja liian vaikea enkä pysynyt millään perässä.

Mutta mikä ihana tunne onkaan kun negatiiviset ennakkoasenteet osoittautuvat vääriksi! Voi sitä tanssin riemua! Minä, rautakanki ja notkea kuin norsu, tunsin itseni hetkeksi egyptiläiseksi jumalattereksi liihotellessani pitkin parkettia lantioita keinutellen. Enhän minä tietenkään mikään jumalatar oikeasti ole, mutta se tunne oli tärkein. Hyvä mieli jatkui jopa tämän aamun puolelle, mikä on jo suuri saavutus. Enää ei harmita olla tämän opettajan tunneilla ollenkaan.

Nyt olen taas sitä mieltä että on se itämainen tanssi vaan niin mahtava laji. Usko välillä vähän alkoi siihen lopahtaa, väärän opettajan, liian täyden kurssin ja muutaman muun epäonnistumisen myötä. Mutta eilinen sai taas hoksaamaan, kuinka paljon hienostuneempaa ja teknisempää se on kuin vaikka esimerkiksi ns. junttijumpat joissa käyn, jumppia kuitenkaan yhtään väheksymättä. Oman kehon tuntemusta ja hallintaa se kehittää uskomattomalla tavalla. Usein tunnilla löytyy lihaksia, joiden olemassaolosta ei ole ollut tietoakaan. Jotta liikkeet saisi tehtyä puhtaasti ja kauniisti, koko kropassa tulee olla luja kontrolli. On pystyttävä liikuttamaan tiettyjä lihaksia samalla kun koko muu kroppa pysyy paikallaan.

Jospa jatkaisin vielä hetken eilisen fiilistelyä, ja aloitan aamuni Nawalin musiikilla.