Eilen oli sitten syksyn ensimmäinen tanssitunti.
Alunperin en päässyt haluamalleni tunnille sen suuren suosion vuoksi,
vaan jouduin ilmoittautumaan sellaisen opettajan tunnille, joka ei ehkä
niin kovasti miellyttänyt. Ennakkoasenteeni olin muodostanut yhden
tunnin perusteella, joka oli minun taidoilleni liian vauhdikas ja liian
vaikea enkä pysynyt millään perässä.
Mutta mikä ihana tunne
onkaan kun negatiiviset ennakkoasenteet osoittautuvat vääriksi! Voi
sitä tanssin riemua! Minä, rautakanki ja notkea kuin norsu, tunsin
itseni hetkeksi egyptiläiseksi jumalattereksi liihotellessani pitkin
parkettia lantioita keinutellen. Enhän minä tietenkään mikään jumalatar
oikeasti ole, mutta se tunne oli tärkein. Hyvä mieli jatkui jopa tämän
aamun puolelle, mikä on jo suuri saavutus. Enää ei harmita olla tämän
opettajan tunneilla ollenkaan.
Nyt olen taas sitä mieltä että
on se itämainen tanssi vaan niin mahtava laji. Usko välillä vähän alkoi
siihen lopahtaa, väärän opettajan, liian täyden kurssin ja muutaman
muun epäonnistumisen myötä. Mutta eilinen sai taas hoksaamaan, kuinka
paljon hienostuneempaa ja teknisempää se on kuin vaikka esimerkiksi ns.
junttijumpat joissa käyn, jumppia kuitenkaan yhtään väheksymättä. Oman
kehon tuntemusta ja hallintaa se kehittää uskomattomalla tavalla. Usein
tunnilla löytyy lihaksia, joiden olemassaolosta ei ole ollut
tietoakaan. Jotta liikkeet saisi tehtyä puhtaasti ja kauniisti, koko
kropassa tulee olla luja kontrolli. On pystyttävä liikuttamaan tiettyjä
lihaksia samalla kun koko muu kroppa pysyy paikallaan.
Jospa jatkaisin vielä hetken eilisen fiilistelyä, ja aloitan aamuni Nawalin musiikilla.
perjantai, 16. syyskuu 2005
Kommentit