Eilen en rästikotitöiden takia ehtinyt lempijumppaani. Kotityöt tehtyäni oli vielä sen verran energiaa että päätin jumppailla kotona. Kaivelin arkistoiden kätköistä TV2:sen jumppaohjelmia. Aluksi oli vuorossa lihaskuntoa käsipainoilla -jakso. Järkytyin kun huomasin kuin heikossa kunnossa yläkroppani on. Kaikki tämänhetkiset lajit minulla painottuvat alakroppaan, jaloilla tehdään pääasiassa työ. Yläkroppa on jäänyt ihan heitteille ja sen kyllä huomasi. Ähersin ja puhersin 1-2 kilon punteilla puolen tunnin jumpan läpi. Ja vielä tänäänkin selässä tuntuu mukava tunne, että jotain on tullut tehtyä. Nyt pitää sitten skarpata, ja ruveta treenaamaan yläkroppaa enemmänkin.

Minulla on kyllä jotain selittämättömiä antipatioita saliharjoittelua kohtaan. Minusta se ei ole mitenkään erityisen mahtavaa, eikä se siksi ole oikein saanut tulta allensa. Tiedän että se olisi välttämätöntä, näin sanoo jo oman järjen lisäksi fysioterapeuttini ja kiropraktikkoni ja hierojani. Pelkkä aerobinen harjoittelu ei riitä, lihaskuntoa on oltava. Ja päätetyötä tekevänä niskahartia-ongelmaisena tärkeys vielä korostuu. Mutta jotenkin vaan aina valinnan edessä, punttitreeniä vai jumppaan/lenkille niin kyllä se jälkimmäinen voittaa.

Mutta ei sitä Roomaakaan rakennettu päivässä, niin en minäkään panikoi tämän asian kanssa. Uskon että pitäisi löytää joku uusi lähestymistapa asiaan, joka saisi saliharjoittelun tuntumaan mielekkäältä. Vielä en ole sitä valittettavasti keksinyt. Kuntosalien hintataso on yksi suuri kynnyskysymys. Minulla ei oikeasti ole laittaa ~50euroa kuukaudessa salikorttiin vielä nykyisten harrastusten (tanssi ja junttijumpat) kustannusten lisäksi. Kotiin olen ostanut käsipainot, ja olen kotitreenaamista kokeillut. Siitäkään en ole mielekkyyttä löytänyt, on aina lapset tai kissa tai mies jaloissa pyörimässä. Työpaikalla on kuntosali, mutta se se vasta ahdistuksen keidas onkin. Sali on sijoitettu tyhmästi kulkuväylälle joten trafiikkia on koko ajan. Ja se mahdollisuus, että vaikka oma pomo tulee siihen viereen treenaamaan, ahdistaa. Enkä oikeasti osaa asennoitua siihen että voisin harrastaa jotain kivaa työtiloissa. Ei se tunnu harrastukselta eikä se tunnu kivalta.

Kuulostaako nämä nyt sitten tekosyiltä? Voi ne olla niitäkin, mutta minulle ne on ihan todellisia syitä. Minun mielestä minulla on oikeus vapaa-aikana harrastaa urheilullisia aktiviteetteja ympäristössä, jossa on kivaa, viihtyisää ja olotila on vapautunut. Mitä järkeä on urheilussa jos se on pakkopullaa? No, pitänee jatkaa ratkaisun etsimistä. Jos jollakin on ehdotuksia, niin niitä otetaan vastaan.

Punttijumpan jälkeen oli vuorossa TV2:n Body Balance. Se oli aika hupaisaa, etten sanoisi. Puolen tunnin aikana oli paljon joogamaisia liikkeitä ja tasapainoilua. Minä kun olen notkea kuin norsu ja tasapaino muutenkin on vähän jäänyt vähemmälle harjoittelulle. Siinä sitten olin enemmän tai vähemmän rähmälläni vähän väliä. Siinä vaiheessa kun piti heilua puolelta toiselle kuin meritähti, alkoi jo hervoton hekotus. Enkä nyt nauranut Body Balance -formaatille, vaan itselleni ja omalle koikkelehtimiselle. Aion kyllä kokeilla toistekin, uskon sen olevan antoisaa kunhan siihen pääsee sisälle ja liikkeet alkavat onnistua.