Tänään olen herännyt huomaamaan että kaipaan ystäviä. Tai kavereita.
Tai yleensäkin enemmän aikuista keskusteluseuraa. Ennen, yksin
asuessani, minulla oli paljon sosiaalisia kontakteja, ystäviä,
kavereita, tuttuja, työkavereita. Näiden kanssa sosiaalista
kanssakäymistä riitti joka päivälle, istuttiin iltaa, naurettiin ja
laulettiin. Elämänkatsomus laajeni laajan sosiaalisen verkoston myötä.
Töissä
tehtävät vaihtuivat niin, että sosiaalinen kanssakäyminen siellä
tyrehtyi, ja erakoiduin työssä omiin oloihini, avokonttorista pikku
kopperoon. Sitten tuli Parisuhde kuvioihin. Muutin kauemmas asumaan,
alueelle jossa minulla ei ole oikeastaan yhtään kaveria. Jotkut
aiemmista kavereistani ja ystävistäni olivat miespuolisia, ja
Parisuhteen myötä luovuin tietoisesti tai tiedostamatta näistä
ystävyyssuhteista. Loput karsiutui muuten vain, kun ei enää kaupungilla
iltaisin nähty ja asuttiin eri puolilla kaupunkia, eikä sitten enää
ollut niin helppo lähteä.
Nyt sitten havahduin huomaamaan että
haluan elämääni muutakin sosiaalista elämää kuin pelkkää Parisuhdetta.
Olenkin nyt tehnyt asialle jotain, olen ilmoittautunut kahteen
työpaikan tapahtumaan, sekä yhteen tyttöjeniltaan vanhojen kavereiden
kesken.
Eipä siltikään kaikki mene putkeen. Lisääntyneet
menoni aiheuttavat Parisuhteessa närää, ja ilmapiiri on kiristävä.
Itsenäisyyteni joutuu koetukselle ja koen olevani nurkkaan ahdistettu.
Tiedän jo etukäteen että itkua ja hammastenkiristystä on tiedossa.
Sitä
kait se elämä on, teit niin tai näin, aina teit väärinpäin. Nyt on
vähän kyllä negatiivinen päivä, taidan yrittää huomenna kirjoitella
lisää iloisempia asioita.
torstai, 6. lokakuu 2005
Kommentit