Olen jo pitemmän aikaa tuntenut itseni hieman yksinäiseksi liikuntaharrastuksieni kanssa. Vanhat kaverit ovat jääneet toiselle puolelle pitäjää tai niitä ei muuten vain kiinnosta. Miehestä on joihinkin lajeihin kaveriksi, mutta ei se mun kanssa jumppaan tai salille lähde, ja toisaalta häntä velvoittaa isyys aina joka toinen viikko.

Kyllä minä liikuntasuorituksista selviydyn yksinkin, ja uskallan mennä yksin uusiin lajeihinkin, mutta silti olisi kiva jakaa niitä kokemuksia jonkun kanssa. Tämä blogi on pitkään ollut "jumppakaverini", jolle jaan kokemuksiani kun ei ole ollut muitakaan joille niitä kertoa.

Vaan nyt on sitten kummallisia on tapahtunut. Pari viikkoa sitten tutustuin miehen kaverin vaimokkeeseen, joka oli oikein mukava ihminen. Tämä tyttö tykkää käydä spinningissä ja pyysi minua mukaan!

Ensimmäinen vaistomainen reaktio mulla oli "Vaan kun mulla on tämä selkä". Sitten mietin toiseen kertaan, että hitsot, kauanko olen toivonut että saisin jonkun kaverin jumppaan! Sittenhän tuon tietää mitä selkä kestää kun sitä rasittaa. Haistatin pitkät selälleni ja lupauduin mukaan.

Eilen sitten oli elämäni ihka ensimmäisen spinning-tunnin aika. Ja oli ihan huisin kivaa! Ohjaaja tuli ennen tuntia neuvomaan kädestä pitäen pyörän säätöjä, ja tunnin jälkeen kysymään henkilökohtaisesti mitä pidin tunnista ja kehumaan että pysyin hyvin mukana. Eli tunsin kuuluvani joukkoon heti alusta pitäen.

Spinning oli myös hikistä hommaa, jos ei siinä rasva tirise niin ei sitten missään! Kaloreita paloi ~400, vaikka oli easy-tunnista kysymys.

Nyt sitten jännitetään, mitä selkä sanoo. Jalat on kyllä tönkkönä kuin puupökkelö, mutta katsotaan leviääkö kipu selkään ja kuinka nopeasti toivun tästä. Ilmoittauduin kyllä jo ensi viikon tunnillekin.