Eilen juhlistimme äitipuolienpäivää menemällä kahdestaan syömään intialaiseen. Pitkään aikaan ei oltu intialaisessa käyty, enkä muistanutkaan kuinka taivaallista ruokaa siellä on! Vei kielen mennessään. Ei mitään terveysruokaa, mutta väliäkö sillä, jos kerran vuodessa käy. Nami nami!

Paikallinen intialainen ravintola on mielestäni todella viihtyisä. Omaa annosta odotellessa silmille riittää ruokaa, seinät ovat pullollaan mitä mielenkiintoisempia intialaisia tauluja ja koriste-esineitä. Teeveessä pyörii intialaisia musiikkivideoita. Tunnelma on ihana.

Olen jostain syystä muutenkin mieltynyt intialaiseen kulttuuriin. Intialainen musiikki on miellyttää korvaa ja elokuvien kauniit bollywood-tähtöset silmää.

bollywood.jpg

Pääsiäisen aikoihin tuijotin huumaantuneena televisiosta lähes nelituntista intialaista bollywood-musikaali-spektaakkelia.

200px-Lagaan.jpg

Hurmaavaa, eikö totta? Joskus kun pääsisi tutustumaan kulttuuriin paikan päälle. Seuraava matkakohde?