Jumppakortti on nyt korkattu, ja ensimmäinen liikuntakokemus kaupallisessa liikuntakeskuksessa on takana.

Valitsin ensimmäiseksi kokeilukseni BodyPumpin. Tunteroinen vilahti hyvinkin äkkiä ja kokonaisvaikutelma oli ihan positiivinen. Lihakset ovat tänään kipeänä, joten jotain tuli kait tehtyäkin.

Ryhmässä musiikin mukana treenaaminen oli yllättävän kivaa. Lintsaaminen on tehty hyvin vaikeaksi ryhmäkurin ansiosta - jos kukaan muu ei lintsaa niin eipä tule itselläkään lintsattua.

Jonkin verran minua ärsytti tunnin ns. jenkkihenkisyys. En osaa sitä edes oikein sanoiksi pukea mitä se sellainen on. Jotain liiallista pirteyttä ohjaajissa, tjsp. Mutta sitä jenkkihenkisyyttä ei kuitenkaan ollut liika paljoa, että jaksaisi käydä toistekin.

Painoista tykkäsin kanssa! Tai en tiiä, onko painot erilaiset joka salilla, mutta nuo painot olivat tulla tosi kätevät. Sellaiset muoviset, joihin painojen vaihtaminen oli tosi helppoa. Klik klik ja painot oli vaihdettu. Tuossa tahdissa se oli kyllä ihan tarpeellinen ominaisuus.

Se oli myös vähän hämmentävää, se kova kiire koko ajan. Itse kun olen tottunut siihen, että hommat tehdään rauhallisesti ja ajatuksen kanssa. Bodypumpissa liikettä toisen perään tuli semmoisella vauhdilla että heikompaa hirvittää. Luppohetkiä tunnissa ei ollut yhtään. Hieman myös haittasi loppuvenyttelyjen vähäisyys ja lyhyt aika. Per venytys käytettiin aikaa ehkä noin 2-4 sekuntia, mikä tuntui todella riittämättömältä.

bodypump.gif

Sitten sellainen yksi oleellinen seikka, joka ei nyt yhtään liity BodyPumppiin. Minulle oli aika järkytys huomata, ettei suhteellisen hinnakkaassa kuntokeskuksessa ole saunaa! Muutama ankean näköinen suihkupiste vessojen yhteydessä. Ei oikein innostanut lähteä sinne pesulle, eikä ilmeisesti innostanut muitakaan kun ei sinne kukaan muukaan mennyt. Eikun vaatteet päälle ja kotiin suihkuun. Olin todella pettynyt. En tiedä miten pitäisi tähän asiaan suhtautua.