On jotenkin ihmeellisesti ylenpalttisesti aikaa kun ei voi liikkua. Eilen en kuitenkaan malttanut kotisohvalla löhöillä, vaan lähdimme shoppailemaan. Kyllähän se kaupasta toiseen kitkuttaminen tuota lonkkaa ärsytti. Kotiin päästessä piti ottaa vahvaa särkylääkettä ja painella peiton alle. Olin unessa jo ennen yhdeksää.

Uni ja lepo hieman auttoivat kipuun, vaan eivät vieneet sitä kokonaan pois. Lääkärissähän sitä pitäisi käydä, vaan että on osattu tehdä se työterveyslääkärilläkin käynti vaikeaksi!

Edestakaiset matkat työmaalta lääkäriin on noin 30 kilometriä. Lääkäri sijaitsee aivan kaupungin ydinkeskustassa.  Kaupunginisien avustuksella ainoat potentiaaliset parkkialueet muutettiin konttoreiksi ja elokuvateattereiksi. Ja vaikka tuurilla sattuisit jonkin parkkipaikan löytämään, meikäläisen valtamerilaiva-auto yhdistettynä maailman mahtavimpiin parkkeeraustaitoihin voi tulla kalliiksi. Ja koskaan et tiedä, montako tuntia sinne lääkärille joudut jonottamaan, ja se parkkiaika menee varmasti umpeen. Ja kaiken tämän jälkeen lääkäri kuitenkin kehottaa lepuuttamaan jalkaa ja syömään buranaa.

Ymmärtänette varmaan, miksi en lääkäriin mene, ennenkuin pahimmassa hädässä. Missä ovat elokuvista ja sarjoista tutut lääkärien kotikäynnit?