Olen ollut mielenkiintoisella matkalla viimeiset kaksi vuotta. Tämän matkan aikana olen tainnut muuttua ihmisenä paljon.

Matkalleni kuuluu elämäntaparemontti jonka aikana tutustuin paremmin omaan kehooni. Olin laiminlyönyt tuota ystävääni koko aiemman elämäni. Nyt kun viimein tutustuin siihen ja aloin pitämään siitä huolta, opin myös sitä rakastamaan.

Kahden viimeisen vuoden aikana olen myös matkustanut itseeni, omaan sieluuni ja mieleeni. Se ei ollut mikään helppo matka, tutustuminen omaan kehoon oli lastenleikkiä omaan mieleen tutustumiseen verrattuna. Paljon löysin asioita joita en olisi tahtonut löytää. Mutta se matka on kannattanut. Omaa menneisyyttäni tutkimalla olen päässyt jyvälle siitä, kuka minä oikeasti olen, mistä tulen ja miksi tulen. Ennen luulin olevani jotakin, nyt tiedän olevani ihan toista. Kuin aiemmin olisin ollut toukka mutta nyt sieltä alta on kuoritunut perhonen, joka on siellä alla piilossa on ollutkin koko tämän ajan.

Aiemman elämäni elin huolehtien toisista, eläen vain muille. Matkallani huomasin että minun pitää elää itselleni. Elämän tärkeysjärjestys on muuttunut radikaalisti. Nyt teen asioita joita itse haluan, en asioita joita muut haluavat minun tekevän. Voisi sanoa että minusta on tullut positiivisella tavalla itsekäs. Loppujen lopuksi olen vastuussa vain itsestäni, en kenestäkään muusta. Tuntuu siltä kuin olisin vasta nyt alkanut elämään omaa elämääni. Ja se tuntuu niin pirun hyvälle.

Lisäksi olen antanut itselleni luvan olla heikko. Minun ei enää tarvitse jaksaa kantaa koko maailman taakkaa harteillani. En ole täydellinen eikä minun tarvitse ollakaan. Tommy Hellstenin sanoin: "Todellinen inhimillinen kasvu kanssaihmiseksi käy oman heikkouden kohtaamisen kautta. Mitä syvemmin tajuaa oman anteeksisaamisen ja armon tarpeensa, sitä pienemmäksi käy tarve jakaa tuomioita muille."

Olen koko aikuisen elämäni käyttänyt etsien epätoivoisesti rakkautta. Niin sokeasti sitä halusin että se johti useisiin epäonnistuneisiin ihmissuhteisiin sekä muihin sekoiluihin. Mutta olinkin etsinyt sitä koko ajan väärästä paikasta! Se rakkaus löytyi minun sisältäni. Minun piti ensin oppia rakastamaan itseäni, fyysisesti ja henkisesti. Sitten rakkaus käveli elämääni ihan itsestään. Ja kuinka kiitollinen nyt olenkaan tästä Suuresta Hoksaamisesta. Oli niin lähellä suistua täsmälleen samaan kierteeseen kuin aiempi sukupolvi.

Tällä matkalla olen vieläkin, ja se taitaa jatkua loppuelämän. Vaikka matka tähän saakka on ollut kivikkoinen ja vaikea, ei silti kaduta että olen sille tielle lähtenyt. Suosittelen jokaiselle pysähtymistä ja matkaa itseensä.