Itsensäkehittäminen on minulle ainakin periaatteessa tärkeä asia.
Haluaisin kasvaa jatkuvasti, elämän kaikilla osa-alueilla. En voi
oikein aina ymmärtää ihmisiä, jotka tamppaavat elämässään täsmälleen
samassa tilanteessa vuosia, jopa vuosikymmeniä. Ei sillä että heitä
väheksyisin, en vain aina ymmärrä.
Itsensäkehittämisessä minulla olisi kyllä kehittämistä.
Liikunnallisesti olen tässä kehittänyt itseäni jo jonkin aikaa, ja se
onkin sujunut hyvin. On mahtava tunne huomata edistyvänsä, kehittyvänsä
ja parantavansa tuloksia. Olen ylpeä siitä, että olen uskaltanut
kokeilla eri lajeja, ja kokeilut jatkuvat edelleen.
Jonkin verran koen epäonnistuneeni ammatillisessa kehittämisessä. Poden
huonoa omatuntoa siitä, etten jaksa olla niin uusien tuulien etunenässä
kuin pitäisi. Aika kuluu siihen varsinaiseen, eli työntekoon, ja
omaehtoiselle kehittymiselle ei oikein jää sijaa. Tottakai työn myötä
pieniä tiedonmurusia sieltä sun täältä kertyy taskunpohjalle.
Niinsanotusta yleissivistävästä kehittymisestä olen kuitenkin eniten
huolissani. Esimerkiksi lukeminen on jäänyt todella vähiin. Kirjastosta
on ollut muutama teos lainassa jo iät ja ajat, tänään uusin lainat jo
varmaan neljättä kertaa. Enkä vain saa luettua. En jaksa olla niin
kiinnostunut kuin haluaisin päivän polttavista aiheista, vaikkapa
politiikasta. Salaisena haaveenani on ollut lähteä omaksi iloksi
lukemaan avoimeen yliopistoon jotain ihan muuta kuin omaa alaa.
Saamattomuudestani johtuen vain myöhästyin syksyn aloituksesta, eli
sekin sitten jäi.
En halua jämähtää paikoilleni! En halua huomata kymmenen vuoden
kuluttua että olen täsmälleen samassa tilanteessa kuin tänään! En halua
kuolla miettien, mitä jäi tekemättä, kokematta ja oppimatta! Haluan
elää!
(Tämä liittynee taas siihen lähenevään kolmenkympinkriisiin. Toim. huom.)
tiistai, 29. marraskuu 2005
Kommentit