Ehkä nyt olisi hyvä päivä kertoa minun terveet elämäntavat -projektistani.

Lapsena olin aina hoikka, ellen jopa alipainoinen. Meidän perhe oli köyhä ja jopa nälkää sai joskus nähdä. Kun sitten ruokaa sai, sitä tuli syötyä niin sanotusti varastoon, kun ei tiennyt koskaan milloin sitä seuraavan kerran sai. Meidän perheessä toisaalta myös halveksittiin lihavia ihmisiä.

Minä sitten kasvoin nuoreksi ja aikuiseksi ja itsenäistyin. Kouluttauduin, hankin työpaikan ja enää en ollutkaan köyhyysrajan alapuolella, vaan pystyin elättämään itseni. Lapsuudesta jäänyt tapa, syö niin paljon että napa ruskaa, jäi kuitenkin päälle.

Ihan vaivihkaa sitten alkoi kiloja kertymään, niin salakavalasti etten minä edes sitä huomannut. En pitänyt itseäni lihavana. Söin ja join mitä lystäsin. Pidin ruuasta, sen mausta ja siitä että saatoin syödä mitä halusin. Eli huonosti. Paljon ulkosyömistä, pitsaa, hampurilaista, kiinalaista jne. Viikonloppuisin sitten olutta ja siideriä ja viiniä.

Pikkuhiljaa heräsin sitten siihen että minulle oli kasvanut vararengas vyötärölle. Peilistä en asiaa huomannut, se valehtelee tosi hyvin. Valokuvat olivat totuudenkertojana. Viimeinen herääminen tapahtui eräillä festareilla toissa kesänä, jossa ihan uppo-outo mies tuli kysymään että odotanko vauvaa. Päätin että nyt on tapahduttava jotakin.

Aloitin laihduttamisen painonvartijoiden cd-rompulla. Kaikesta kritiikistä huolimatta pv on mielestäni oivallinen alkupotku juuri minun kaltaiselleni laihduttajalle, joka ei tiedä mitään kaloreista, ravintoarvoista, liikunnasta tai yleensäkään edes perusasioita terveistä elämäntavoista. PV opettaa minusta hyvin liikasyöpöille ja ahmateille oikeita annoskokoja, joka minun kohdallani oli ratkaisevaa.

Paino putosi mukavaa vauhtia puoli vuotta, hitaasti mutta varmasti. Siihen mennessä olin jo oppinut määrän, ja perusteet laadusta. Halusin kuitenkin enemmän panostaa laatuun ja eteenkin terveellisyyteen. Siinä vaiheessa tutustuin ns. Kutrin metodiin, jonka koin heti omakseni, ja jota olen noudattanut soveltuvin osin tähän päivään asti.

Liikunta tuli kuvioihin mukaan jo alusta asti. Tanssia olin harrastanut jo aiemmin, mutta siihen lisäksi tuli erilaiset jumpat, kävely, sauvakävely, hölkkä, pyöräily, uinti. Ennen en voinut sietää mitään aktiviteettia missä hikeentyi, nyt on sen parempi mitä rankempaa. Ennen minua jotenkin hävetti urheilla, minnekään ryhmäliikuntaan en uskaltautunut. Ensimmäisellä hölkkäkerralla tunsin jotain selittämätöntä häpeää, "enhän minä nyt kehtaa juosta jos joku vaikka näkee". Nyt en todellakaan välitä mitä muut ajattelee, ja jalat solmussa hypin mitä erilaisimmissa jumpissa ja muissa aktiviteeteissa.

Missä ollaan nyt sitten reilun vuoden jälkeen? Kymmenen kiloa hoikempana, sekä rutkasti terveempänä, iloisempana, energisempänä. Itsetunto on kilojen karistua kasvanut roimasti. Nautin elämästä täysin rinnoin, nautintoja unohtamatta, kunhan ne pysyvät kohtuudessa. Terveistä elämäntavoista on tullut todellakin elämäntapa, olen kiinnostunut ravintoasioista ja liikunnasta. Osaan syödä terveellisesti ja maittavasti. Entisestä sohvaperunasta on kasvanut osittain urheiluhullu. Joitakin ongelmakohtia on vielä selvittämättä, kuten liikunnan osalta lihaskuntoharjoittelun lisääminen sekä paha tapani, tupakointi. Mutta oikealla tiellä ollaan ja matka jatkuu. Ehkä haluaisin vielä pudottaa pari kiloa, mutta voisin elää loppuelämäni tyytyväisenä näin. Lähinnä haluaisin kiinteytyä, kaventaa vyötäröä himpun verran. Mutta sekään ei ole mikään pakko, katsotaan miten käy.

Huomenna en ole koneen äärellä, joten leikitään että tämä olisi perjantain kirjoitus, jookosta? :)