Ehkä nyt olisi hyvä päivä kertoa minun terveet elämäntavat -projektistani.
Lapsena
olin aina hoikka, ellen jopa alipainoinen. Meidän perhe oli köyhä ja
jopa nälkää sai joskus nähdä. Kun sitten ruokaa sai, sitä tuli syötyä
niin sanotusti varastoon, kun ei tiennyt koskaan milloin sitä seuraavan
kerran sai. Meidän perheessä toisaalta myös halveksittiin lihavia
ihmisiä.
Minä sitten kasvoin nuoreksi ja aikuiseksi ja
itsenäistyin. Kouluttauduin, hankin työpaikan ja enää en ollutkaan
köyhyysrajan alapuolella, vaan pystyin elättämään itseni. Lapsuudesta
jäänyt tapa, syö niin paljon että napa ruskaa, jäi kuitenkin päälle.
Ihan
vaivihkaa sitten alkoi kiloja kertymään, niin salakavalasti etten minä
edes sitä huomannut. En pitänyt itseäni lihavana. Söin ja join mitä
lystäsin. Pidin ruuasta, sen mausta ja siitä että saatoin syödä mitä
halusin. Eli huonosti. Paljon ulkosyömistä, pitsaa, hampurilaista,
kiinalaista jne. Viikonloppuisin sitten olutta ja siideriä ja viiniä.
Pikkuhiljaa
heräsin sitten siihen että minulle oli kasvanut vararengas vyötärölle.
Peilistä en asiaa huomannut, se valehtelee tosi hyvin. Valokuvat olivat
totuudenkertojana. Viimeinen herääminen tapahtui eräillä festareilla
toissa kesänä, jossa ihan uppo-outo mies tuli kysymään että odotanko
vauvaa. Päätin että nyt on tapahduttava jotakin.
Aloitin
laihduttamisen painonvartijoiden cd-rompulla. Kaikesta kritiikistä
huolimatta pv on mielestäni oivallinen alkupotku juuri minun
kaltaiselleni laihduttajalle, joka ei tiedä mitään kaloreista,
ravintoarvoista, liikunnasta tai yleensäkään edes perusasioita
terveistä elämäntavoista. PV opettaa minusta hyvin liikasyöpöille ja
ahmateille oikeita annoskokoja, joka minun kohdallani oli ratkaisevaa.
Paino
putosi mukavaa vauhtia puoli vuotta, hitaasti mutta varmasti. Siihen
mennessä olin jo oppinut määrän, ja perusteet laadusta. Halusin
kuitenkin enemmän panostaa laatuun ja eteenkin terveellisyyteen. Siinä
vaiheessa tutustuin ns. Kutrin metodiin, jonka koin heti omakseni, ja jota olen noudattanut soveltuvin osin tähän päivään asti.
Liikunta
tuli kuvioihin mukaan jo alusta asti. Tanssia olin harrastanut jo
aiemmin, mutta siihen lisäksi tuli erilaiset jumpat, kävely,
sauvakävely, hölkkä, pyöräily, uinti. Ennen en voinut sietää mitään
aktiviteettia missä hikeentyi, nyt on sen parempi mitä rankempaa. Ennen
minua jotenkin hävetti urheilla, minnekään ryhmäliikuntaan en
uskaltautunut. Ensimmäisellä hölkkäkerralla tunsin jotain
selittämätöntä häpeää, "enhän minä nyt kehtaa juosta jos joku vaikka
näkee". Nyt en todellakaan välitä mitä muut ajattelee, ja jalat
solmussa hypin mitä erilaisimmissa jumpissa ja muissa aktiviteeteissa.
Missä
ollaan nyt sitten reilun vuoden jälkeen? Kymmenen kiloa hoikempana,
sekä rutkasti terveempänä, iloisempana, energisempänä. Itsetunto on
kilojen karistua kasvanut roimasti. Nautin elämästä täysin rinnoin,
nautintoja unohtamatta, kunhan ne pysyvät kohtuudessa. Terveistä
elämäntavoista on tullut todellakin elämäntapa, olen kiinnostunut
ravintoasioista ja liikunnasta. Osaan syödä terveellisesti ja
maittavasti. Entisestä sohvaperunasta on kasvanut osittain
urheiluhullu. Joitakin ongelmakohtia on vielä selvittämättä, kuten
liikunnan osalta lihaskuntoharjoittelun lisääminen sekä paha tapani,
tupakointi. Mutta oikealla tiellä ollaan ja matka jatkuu. Ehkä
haluaisin vielä pudottaa pari kiloa, mutta voisin elää loppuelämäni
tyytyväisenä näin. Lähinnä haluaisin kiinteytyä, kaventaa vyötäröä
himpun verran. Mutta sekään ei ole mikään pakko, katsotaan miten käy.
Huomenna en ole koneen äärellä, joten leikitään että tämä olisi perjantain kirjoitus, jookosta? :)
torstai, 22. syyskuu 2005
Kommentit