Mua vähän tympii eli nyppii tämän kevään hitaasti mutta varmasti tapahtunut painonnousu. Joulun tienoilla paino oli ~65kg, tänä aamuna puntari näytti 67,6.

Tiedänhän minä miten ne on tulleet. Ei, en ole läskiksi (kirjaimellisesti tai kuvaannollisesti) heittänyt terveet elämäntavat -projektiani, päinvastoin. Tupakoinnin lopettamisen jälkeen se terveellinen elämä on kait maistunut vähän liian hyvältä. Nämä ylimääräiset kilot voikin nimetä tupakkakiloiksi.

Itseasiassa elän tällä hetkellä terveellisemmin kuin koskaan aiemmin. En tupakoi, olen vähentänyt alkoholia, syön terveellisesti, liikun enemmän kuin koskaan ennen. Siksi tuntuukin vähän julmalta että painon pitää nousta. Miksi, oi miksi?

Vaan vaikka vähän nyppiikin, en vaivu epätoivoon. Jankutan itselleni, että se muutama lisäkilo on aina terveellisempi vaihtoehto kuin keuhkoahtaumatauti. Jankutan itselleni että olen voittaja, en häviäjä. Ja että kilot pudotetaan, ei vaan ihan juuri nyt. Onnistuinhan aiemmin pudottamaan 10 kiloa, miksi en siis pystyisi 2-3 kilon pudotuksessa.

Reilun kuukauden päästä on edessä kaksi viikkoa Thaimassa, ja silloin en todellakaan aio kaloreita laskea. Päinvastoin, koitan matkan aikana päästä maistelemaan mahdollisimman paljon paikallisia herkkuja. Loma on kuitenkin aina loma, varsinkin tämmöiselle kulinaristille kuin minä.

Tämän hetkinen tavoite olisi saada painonnousu pysähtymään. Matkan jälkeen voi sitten miettiä, onko tilanne otollinen muutaman kilon pudotukselle. Tai siis muutaman sentin kadotukselle. Niin eihän se tosiaan se paino vaan ne mitat, vaikkakin housujen puristuksesta päätellen kulkevat tällä hetkellä meikäläisellä käsi kädessä.  

Mutta eteenpäin, sano mummo lumessa! Olen saanut taas valivalivalittaa. Ruikutus loppuu nyt tähän.